Sahtisaluuna
Jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan klubimme varainkeruun kivijalkana on toiminut Sahtisaluuna. Sahtisaluuna pystytetään Uotinpäivien aikaan (heinäkuun viimeisenä lauantaina) Kiinteistö Oy Sysmän Säästökulman rakennuksen taakse torin viereen. Sahtisaluuna toimii entisten, nykyisten ja tulevien Sysmäläisten kohtauspaikkana perinteisen mallasjuoman nautiskelun ohessa.
Sahtisaluunan vaatima työpanos on suuri. Valmistelut alkavat jo keväällä suunnittelulla, lupien hakemisella ja henkilökunnan kouluttamisella.
Klubi on kurssittanut keskuudestaan järjestyksenvalvojia, anniskelu- ja hygieniapassillisia toimijoita.
Uotinpäivän lähestyessä listataan työvuorot, hankitaan materiaalit ja toivotaan sopivia kelejä. Näkyvä toiminta alkaa Uotinpäivän aattona kun sahtisaluunan pystytys alkaa.
Sysmän sahtimestaruus
Vuodesta 2007 Sahtisaluunan yhteydessä on järjestetty Sysmän Sahtimestari kilpailu. Kilpailun voittaja saa haltuunsa kiertopalkinnon ja pääsee edustamaan Sysmää sahdinvalmistuksen sm-kisoissa. Osallistumisoikeus on kaikilla sysmäläisillä ja lomasysmäläisillä.